On kuulemma klisee sanoa, että jokainen on kaunis, mutta omalla tavallaan. Miehistä en osaa sanoa, mutta naisissa tuo pitää paikkaansa. Ainakin minusta. Kauneutta on vaan erilaista. Osa on kauniita hollywood-tyyliin, osa on kauniita suomineitomaisen idyllin mukaan, osa on kauniita pornomalliin. Osa on sellaisia, jotka saavat arkeen auringonpaistetta.

Kaikki eivät ehkä täytä fyysisen kauneuden mittapuita, joka on kylläkin tolkuttoman vahvasti yhteiskunnan konstruktio. Muotikysymys. Sen sijaan sitä kuuluisaa sisäistä kauneutta löytyy.

Ajatus sisäisestä kauneudesta on toki ainakin osaksi teiniajan itseluottamuspuutteen synnyttämä idea ajalta, jolloin hormonimyrskyissä sinkkuna paruttiin tukka pystyssä ja suihkun unohduttua, että kun kukaan ei huomaa omaa sisäistä kauneutta. Mutta murrosikäisillä ei muutenkaan ole realismia ja kaikki on niin ääripäätä.

Tarkoitan aitoa sisäistä kauneutta. En osaa kuvailla sitä, mutta se näkyy. Ehkä se tulee iloisuudesta, asenteesta, elekielestä, jopa pukeutumisesta, mutta se hävittää ulkoisen habituksen vajeet, puutteet ja harmauden. Oikeammin sanottuna: siirtää ne merkityksettöminä syrjään rooliin, joka on moisten aito paikka.

Mutta se toimii myös toiseen suuntaan. Kaunis ihminen lakkaa olemasta kaunis, kun inhottava käytös ja tylsät ajatukset tulevat pintaan. Kaipa se on sitten sitä sisäistä rumuutta.

En ole oikein koskaan törmännyt varsinaisesti rumaan ihmiseen (tai naiseen, olen sukupuolisidonnainen). Sen sijaan sisäisesti rumia tiedän ja tunnenkin. Ja siinä vaiheessa ilo silmälle muuttuukin vain… vastahanka on varmaan riittävän poliittisesti korrekti ilmaisu.

Naiset pukeutuvat ja miettivät omaa ulkonäköään, sitä kauneuden määritelmää, pääsääntöisesti toisia naisia varten. Toki määrätyissä poikkeustilanteissa myös miesten takia, mutta arjessa miehisellä mielipiteellä ei ole mitään roolia.

Mitä tulee miesten suhtautumiseen, niin miehet eivät välitä. Alatyylisesti ilmaistuna tissit on tissit ja perse on perse, ja se mikä on saatavilla ja tarjolla, on se kaunein. Siksi miehet eivät aina huomaa uutta kampausta, vaihtunutta mekkoa tai ripsiremonttia. Se ei ole oleellista.

Itseasiassa miehet huomaavat. Se, että ei välttämättä kommentoida johtunee parista syystä. Ensimmäinen on juurikin prioriteetti. Asiaa ei pidetä tärkeänä. Toinen on hieman sitcom-akselia: ei oikein uskalla, koska ei ole täysin varmaa miten pitäisi reagoida. Komppaaminen on turvallista, varsinkin omasta mielestä aika jonninjoutavassa asiassa, mutta komppaamaan ei pysty, ennen kuin tietää onko vastapuoli aidosti tyytyväinen uuteen väriin.

Totta ihmeessä maailmassa on itseään täynnä olevia miehiä, joilla on esineellistävä ulkomuotovaatimus naisia kohtaan. He ovat niitä kusipäitä, joista kannattaisi pysyä erossa, sukupuolesta riippumatta. Onneksi he myös harrastavat naisia, joiden käsitys on samankaltainen. Vakka kantensa valitsee.

Toki miehet katsovat muitakin naisia. Varsinkin niitä kauniita, seksikkäitä tai muutoin mielenkiinnon herättäviä. Mutta ei se tarkoita sitä, että pidettäisiin ovea raollaan ja oltaisiin hakemassa uutta, korvaavaa ja ehkä vähemmillä kilometreillä olevaa. Samalla tavalla katsotaan uutta ja nättiä autoa, polkupyörää, venettä tai mitä tahansa.

Kauneus tai fyysinen miellyttävyys on etu. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Mutta niillä korteilla pelataan jotka geenilotto on suonut. Ja jos kortit eivät riitä juuri siihen peliin, niin joko haetaan uusi pelipöytä tai joskus jopa muutetaan sääntöjä.

Minulla on tuttavapiirissä jokunen mies, jotka täyttävät ulkomuodollaan ja muilla mittayksiköillä ison osan naisten standardit. He ovat hyödyntäneet saamaansa huomiota täysin estoitta. Valittivatko he siitä? Itseasiassa joskus, mutta yleensä saadessaan hieman liikaa huomiota sellaiselta, jolta eivät halunneet huomiota.

Minulla on tuttavapiirissä useampi kaunis nainen, kuin mitä on komeita miehiä. En tiedä vääristääkö testosteroni ja oma suuntaus tuota, mutta niin se vain menee. Naisilla on etulyöntiasema ulkonäön suhteen.

He sen sijaan valittivat useinkin huomiosta. Suurin osa saadusta huomioista ei ollut pelkästään paskaa käyttäytymistä tarkoittavaa vihjailua, huutelua tai koskettelua. Asioita, joita miehet harvemmin kokevat.

Olen seurustellut pääosin pitkähiuksisten kanssa. Ei, se ei liity mitenkään minun mieltymyksiini ja olen ylipäätään ollut aina parisuhdemarkkinoilla vie sie, mie vikisen. Mutta minulle opetettiin jo melkoisen nuorena kolme asiaa:

• pidä lantio kauempana
• näpit irti takapuolesta

Ja tärkeimpänä:

• kampausta saa kehua, mutta älä koskaan ikinä milloinkaan koske tukkaan
  

Huomiossa kyse on useimmiten katseesta. Kauniita naisia ei saa nähdä. Ei edes silloin kun pukeutuminen perustuu täysin oman itsen tuomiseen näkyville ja näytille.

Tunnen muutaman naisen, jotka ovat todella kauniita. Siis ihan millä tahansa mittapuulla. Se ristiriita suhtautumisessa saatuun huomioon tulee siitä, että he eivät ole koskaan murjottaneet kaudeuden tuomasta huomiosta silloin kun siitä on ollut hyötyä.

Kuten että on poikkeuksellisen hyvä asema ja palkka, jota ei voi selittää koulutuksella, työkokemuksella ja ammattiosaamisella. Tai että saa yhtä kauniin puolison (miehet oppivat nopeasti, että pelataan vain ns. omassa sarjassa). Tai että nuo kaikki yhdessä tuovat arkeen sellaisen varallisuuden, jota ei muutoin olisi tullut.

Kuulostaako tuo siltä, että olen kateellinen? Taatusti olen. Ehkä myös katkera tai kitkerä? Ei, sitä en ole. Molemmat ovat minulle sellaisenaan aika vieraita tunteita. Tai kaipa niitä minulle on kertynyt oman määräni verran, mutta eivät ne syyt tähän aiheeseen liity.

Minulla ei myöskään ole nuoruuden traumoja siitä, että olen jäänyt kakkoseksi soidinmenoissa. Suurin osa miehistä elää siinä todellisuudessa. Mutta olen oman osani saanut, joten kelpasin ja riitin ainakin joillekin.

Blogin ajatus lähti siitä, että oli aurinkoinen syyspäivä, ja olin kävelylläni nähnyt melkoisen määrän kauniita naisia. Kaupunkiolosuhteet, joten tiaisia ja varpusiakaan ei voi päivitellä. Yksi ajatus johti toiseen ja päätyi nykylämäni vääjäämättömään huipennukseen: jossitteluun. Nuorempana moiset aatokset olivat enemmänkin akselia päiväunet, mutta vanhempana kyse on analyyttisemmästä what – if – then – else rakenteesta. Ehkä.

Olen siedettävän lyhyen ajan sisään tavannut kolme kaunista naista, ikäluokkani edustajia. Eivät kauniita klassisen ajattelun tavalla, vaan olivat siltä osin – anteeksi – ihan tavallisia. Mutta heidän olemuksensa ja tapansa olla tekivät heistä kauniimpia mitä olen aikoihin nähnyt.

Yhden kohdalla kokeilin kepillä jäätä ja selvisi heti, että minä en ole mitä on haluttu, kaivattu tai tarvittu. Kahden muun kohdalla synkkasi heti. Se hetki oli kiva. Tein sitten sen mitä minä aina teen, tai usein: kiitos ja näkemiin, koska eihän moinen voi olla vapaalla ja ystävällisyys sekä mukavuus eivät ole sama kuin kutsu. 180 astetta ja karkuun.

Joten… nyt en koskaan tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisin ehdottanut kuppia kahvia Turun taidemuseossa tai jotain muuta. Tähän ikään mennessä on kertynyt niin paljon jos tilanteita, että moisten parissa pystyy hyvin elämään yhden tai kehden ihmiselon verran.