Minä syön aikataulullisesti milloin sattuu. Toki myös laadullisesti ja aika ajoin myös määrällisesti, mutta se on eri aihetta. Kun olin lapsi, niin kotona oli aina ruoka vartin yli neljä, koska siinä vaiheessa isä oli tullut kotiin töistä. Ruoka-ajasta myöhästyminen ei ollut vaihtoehto. Kun muutin omilleni, niin luovuin ensimmäiseksi kahdesta asiasta: perunasta ja ruoka-ajoista.

Ruoka-ajat tulivat takaisin siinä vaiheessa kun elämään tuli omat lapset. Ei siinä ollut mukana ajatusta perheen yhteisestä ajasta syömishetken parissa. Ei moista filosofisempaa ajatusta kukaan miettinyt. Se oli luontainen seuraus siitä yksinkertaisesta syystä, että lapset tarvitsevat ruokaa ja ruoka valmistuu määrättynä aikana, ja sen teki työssä käyvä aikuinen. Jos et ollut ruoka-aikana syömässä, niin söit joko kylmänä tai tyydyit mikrolämpimään.

Se oli myös aikaa, jolloin ei edes haaveltu nykyisistä puhelimista tai tableteista. Osalla oli TV keittiössä, meillä ei ollut. Joten söimme ja olimme yhdessä osittain pakosta, koska vaihtoehtoja epäsosiaalisempaan suuntaan ei ollut.

Lapset lähtivät (nuorinkin on jo yli 30) ja jossain vaiheessa lähti paljon muutakin. Lopputuloksena olen nyt hyvin pitkälle samassa tilanteessa kuin mistä aloitin aikuisemman elämäni. Yksin ja vähällä kalustuksella. Ero tulee sosiaalisten kontaktien määrästä ja yöelämästä. Nykyisellään kumpaakaan ei ole.

Elämän kaari on todellakin ympyrä. Tai ei se täysi ympyrä ole, koska kuolemasta ei seuraa syntymää.

Joten saan olla ja elää miten haluan. Yksi tuon vapauden ilmentymä on syödä silloin kun ehtii, kun on nälkä tai kun on halua tehdä ruokaa. Joskus nuo kaikki kolme tapahtuvat samaan aikaan, useimmiten ei.

Koska saatan olla pidempiäkin aikoja syömättä, siis vuorokausitasolla, enkä todellakaan syö kolmea kertaa päivässä, niin syön vain kerran päivässä. Joskus se on määritelmällisesti ateria, joskus vain määrällisesti. Mutta kaksi yhteistä tekijää löytyy: syön myöhään (onko se sitä tapojen keski-eurooppalaistumista) ja syön paljon.

Tuota täytyy hieman tarkentaa. Puhun ruuasta tai sellaisesta, jota syödään kun tarvitsisi ruokaa. Syön minä jossain välissä päivää jotain. Joskus paniinin, joskus muuten vaan leipää, joskus puuroja. Joskus suklaata. Mutta ehkä kerran tai kaksi viikossa menen sananmukaisesti yhdellä aterialla.

Minun on aika mahdotonta käydä kaupassa kylläisenä. Se näkyy ostoksissa.

Painonhallinnan suhteen syömistapani ovat kaukana optimista. Toki vuorokausitason kalorit saa alas, mutta kun elimistö ei toimi lineaarisesti. Siinä tapahtuu hyvin äkkiä niin, että syöty 1500 kcal käyttäytyykin kuin 3000 kcal, aivan riippuen koska on syönyt suhteessa omaan sisäiseen kelloon.

Minä en pelkää maailmassa montaa asiaa, mutta naisten nälkäraivoa pelkään. Minut on koulutettu siihen. Tuo on yksi sukupuolisidonnaisista asioista. Toki miehetkin voivat olla melkoisen raskaita nälissään, mutta naisilla nälkäraivo on yleisempää. Tutkittu asia. Empiirisesti todettuna miesten nälkäraivo on enemmänkin vittuuntunutta huonotuulisuutta, mutta naisilla nälkäraivo on paljon aggressiivisempaa. Todellista raivoa. Tai ainakin vihaa, joka kohdistuu lähimpään henkilöön

Kaipa nälkäraivo on yksi ilmenemismuoto flight or fight toiminnasta. Naisten fysiologia ja hormonitoiminta perustuu raskauteen ja lapsiin. On ihan se ja sama mitä joku feministisempi ja filosofisempi naistutkimus sanoo. Nyt on kyse siitä mitä estrogeeni ja tupla-X aiheuttavat. Sille, että naisilla on korkeampi kehon rasvaprosentti kuin miehillä, on tarkoituksensa. Sillä, että naisilla estrogeeni romahtaa rasvaprosentin tipahtaessa, mutta ei suuremmin miesten testosteroni, on myös tarkoituksensa.

Sosiaalisille konstruktioille on oma aikansa ja paikkansa, mutta fysiologia ei piittaa pätkääkään mielipiteistä ja filosofiasta.

En pidä ollenkaan mahdottomana selitystä, että naisten miestä kovempi reaktio perustuu juurikin tarpeeseen turvata suvunjatkaminen ja lapset. Se ruoka otetaan vaikka väkisin. Miehillä ei ole niin tarvetta moiseen, koska siittäjiä löytyy aina. Lajin jatkon kannalta nainen on aina ylivertaisessa asemassa miehiin nähden.

Kun minulla on nälkä, siis aito nälkä, niin ärsytyskynnys laskee reippaasti ja olen poikkeuksellisen huonolla tuulella. Joten vaikka syön miten sattuu, niin pyrin välttämään nälän muuttumista mielihalusta varsinaiseen nälkään.

Syömistapani kuitenkin altistavat nälälle. Kun syön useimmiten myöhemmin illalla, ja liikaa, niin minulle tulee seuraavana aamuna nopeasti hemmetinmoinen nälkä. Jos syön edellisenä iltana aikaisemmin, ja vähemmän, niin kaikki on hyvin.

En minä ole poikkeus tuonkaan suhteen. Kysymys miksi aamulla on poikkeuksellinen nälkä, kun on syönyt myöhään reippaasti, on ikiaikainen murhe. Se kun ei ole ajatustasolla kovinkaan loogista, koska ateriaväli on lyhyempi ja edeltävästä ruuasta olisi pitänyt tulla reippaasti kaloreita.

Selitys on kuitenkin aika yksinkertainen ja tulee siitä, että aineenvaihdunta on aika yksioikoinen.

Kun kaloreita ei tule, niin kulutusta leikataan (se kuuluisa säästöliekki) ja samalla suoliston liike hidastuu, jotta saadaan pidempi ja tehokkaampi ruuansulatus. Aineenvaihdunta pelkää nälänhätää sekä laihtumista ja tehostaa sekä säästää. Samalla heikennetään nälän tunnetta, että toimintakyky säilyisi.

Kun kaloreita tulee, niin kaikki toimii päinvastoin. Maksa alkaa varastoimaan energiaa niin paljon kuin pystyy ja läskin määrä lisääntyy. Koska ruokaa tulee paljon, ja useasti, niin suolisto saa olla hieman tuhlaileva. Tuo on myös pakko, koska uudelle tarvitaan tilaa. Vanhaa siirretään nopeammin eteenpäin, jolloin seuraus on hyödynnettävyyden heikkeneminen. Mutta se on hyäksyttävä kompromissi, koska suolistotukos tappaa. Vessapaperin käyttö lisääntyy ja kaikki siksi, että maksan mielestä ollaan yltäkylläisyyden ajassa.

Elimistö ei halua laihtua. Se haluaa lihota. Ja kun kaikki merkit kertovat, että ruokaa ja kaloreita on riittävästi, niin myös nälän tunne herätetään herkemmin – syö, koska ruokaa on.

Toki tuo oli yksinkertaistava kansanomaistus, mutta noin se toimii. Johtopäätökset syistä ja seurauksista olivat toki omia, eikä aineenvaihdunnalla ole mitään ajattelukapasiteettia. Mutta hormonitoiminta puoltaa tuota kuvailevaa näkemystä.

Kun syödään myöhään illalla, niin tapahtuu hieman eri asioita kuin jos oltaisiin syöty vaikka illansuussa.

Yöllä insuliiniherkkyys on huonompi kuin aamulla tai päivällä. Iltasyöminen nostaa insuliinia enemmän kuin olisi tarpeen, koska öinen aika heikentää insuliinin reagoimista, se kuuluisa insuliiniresistenssi. Korkeamman insuliinin myötä myös läskin ja solujen glykogeenin varastoituminen tehostuu. Sitten aamuyöllä insuliini romahtaa, korkealta ja lujaa.

Tuo kärjistyy kun on syöty enemmän hiilihydraatteja. Insuliini ei toimi kunnolla yöllä, mutta sokeri on saatava pois verestä. Koska prosessi on sekaisin, niin glukoosia ei saada kunnolla lihassoluihin ja maksaan varastomuoto glykogeenina, joten se tuupataan läskiksi.

Aivot, hypotalamus oikeastaan, reagoi tuohon kalorivajeelta näyttävään tilanteeseen insuliinin tipahtaessa laukaisemalla greliinin, joka on päätekijänä, mutta ei ainoa, nälkää kontrolloivista ja aiheuttavista hormoneista. Sitten herätään ja tuohon soppaan tulee mukaan myös vuorokausirytmiin ja heräämiseen liittyvä kortisoli.

Jokaisella hormonilla on vastavaikuttaja. Ne kontrolloivat toisiaan. Greliinin nälkää aiheuttavaa vaikutusta vastaa leptiinin synnyttämä kylläisyyden tunne. Mutta kun sekään ei toimi kunnolla yöllä, ja silloin on siihenkin resistenssiä.

Kun kylläisyys-leptiini ei pidä kunnolla nälän tunnetta poissa, ja kun siihen yhdistyy liiallisen insuliinin nopea tipahtaminen, joka pumppaa kiertoon nälkä-greliiniä, niin se oli sitten siinä.

Ei pitäisi olla nälkä ja illalla syödyt kalorit riittäisivät. Mutta koska nälkään vaikuttavat hormonit, aiheuttaja ja sammuttaja, ovat eräällä tavalla väärässä vaiheessa ja poissa synkasta, niin herääkin pakottava nälkä.

Tuo synkronisointiongelma poistuu hetken kuluttua, jos joko syö hiukan tai taistelee näläntunnetta vastaan.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että ei elimistö halua, että syödään illalla. Meidän pitäisi nukkua ja antaa maksan ja parin muun tekijän tehdä huoltoa sekä rakennustöitä yöllä. Ei aktiivista ruuansulatusta.

Siinä vaiheessa kun siirryttiin teolliseen yhteiskuntaan ja kapitalistisemman maailmanmenon mukaan meidät sidottiin kelloon ja viikkonumeroihin, niin koko miljoonan vuoden evoluutio alkoi taistelemaan vastaan. Siksi ihmiset voivat töissä niin huonosti, siksi vuorotyö on murhaa, siksi aamu/iltavirkut eivät pärjää.

Iltasyöpöttelyn aiheuttama aamuinen nälkä ei sinällään ole sivistykseksi kutsutun kehityssuunnan vika – paitsi kun pielessä oleva syömisrytmi johtuu siitä.

Mutta elimistön mukaan me olemme päiväaktiivinen eläinlaji. Kun tuota ei noudateta, tai sen kaavan rikkoo itse, kuten minä, niin siitä seuraa kaikkea hassua, joka ei kuitenkaan ketään naurata.

Miksi mietin koko asiaa? Minä asun yksinäni ja voin muuttaa tekemisiäni tai syödä kun siltä tuntuu. Koska tunnen itseni. Minun on vaikea muuttaa käyttäytymistäni. Ja vaikka pystyn hiljentämään ja aika ajoin jopa salaamaan huonotuulisuuteni, niin olen niin reaktiivinen tyyppi, että aamu määrittää hyvin pitkälle sen miten päivä sujuu.

Enkä minä halua olla huonolla tuulella. Sitä tunnetta olen kokenut aivan riittävästi yhden elämän tarpeisiin.

Silti luultavasti syön taas tänäänkin liikaa ja liian myöhään.